Joululounas 5.12.2023

Butikin perinteinen joululounas on tarjolla molemmilla toimipisteillä 5.12.23

Sorastajantiellä klo 10-14 ja O.K Autolla klo 10.30-13

 

Menu

 

Vihreää salaattia, m, g

Italiansalaattia, l

Metsäsienisalaattia, l, g

Rosollia, m, g

Perunasalaattia, l, g

Kylmäsavulohta, m, g

Smetanasilliä, g

 

Keitettyjä perunoita, m, g

Imellettyä perunalaatikkoa, l

Porkkanalaatikkoa, l, g

Lanttulaatikkoa, l, g

Kananpoikaa tummassa katajanmarjakastikkeessa, m, g

Joulukinkkua ja Butikin tervasinappia, l, g

 

Rommi-suklaajuustokakkua, l

(Rommi-suklaakakkua löytyy myös gluteenittomana)

Kahvia ja teetä

Hinta 19,50€

Tilaa valmis jouluruoka kotiin vietäväksi!

Joululaatikoiden paistaminen joulunalusviikolla on ollut Annalle ja Marjolle tuttua puuhaa jo edellisten työpaikkojen ajoilta. Tämä perinteikäs joulupuuha virittää aistit avoimeksi jouluun ja on merkki siitä, että pian saapuvat joulunpyhät katkaisemaan työarjen hetkeksi. Butikin joululaatikoiden reseptit ovat hioutuneet vuosien varrella isoäitien ja muiden sukulaisten ohjeista omanlaisekseen ja laatikot valmistetaan alusta loppuun saakka itse. Valikoimastamme löytyvät perinteiset joululaatikot, kuten porkkana-, lanttu- ja imelletty perunalaatikko. Lisäksi olemme valinneet valikoimaa piristämään punajuuri-aurajuustokiusauksen ja täysin vegaanisen bataatti-chililaatikon. Näiden lisäksi kannattaa tiedustella vaihtoehtoja muille erityisruokavalioita noudattaville.

Jouluiset salaatit valmistetaan viime hetkellä ennen, niiden noutoa.Jouluherkkujentilaus Näin takaamme, että tuoreista aineksista kootut salaatit säilyvät hyvin koko joulun. Perinteisen rosollin ja sienisalaatin lisäksi voit tilata Butikin hurmaavaksi kutsuttua marinoitua punasipulia sekä kinkun kaveriksi makunystyröitä herättelevää Butikin vahvaa tervasinappia.

 

 

 

 

 

 

 

Kun yhdistetään jouluihmiset ja leipominen, syntyy ideoita joululeivonnaisista pitkin vuotta. Valmistelut aloitetaankin viimeistään alkusyksystä. Tilausvalikoimaa täydennetään uusilla joululeivonnaisilla joka vuosi. Tämän vuoden listalta löytyvät uutuutena Arabialainen maustekakku, joka on kuorrutettu suussa sulavalla kreemillä ja rommi-suklaamacaronsleivokset.  Tarjolla on joka vuosi Butikin kahvikakkuja, jotka eivät ole kuivakakkuja, vaan ne on voilla leivottuja kosteita kahvipöydän kuningattaria. Tänä vuonna valikoimassa on ikisuosikit kirsikka-suklaa ja taateli sekä Arabilainen maustekakku. Joulun kahvipöydän keskipisteenä on mielestämme ehdottomasti näyttävä jouluinen kakku. Valikoimastamme löytyvät suklaa-appelsiinijuustokakun lisäksi ihanan mehevä puolukka-porkkanakakku sekä paluun tehnyt After Eight-suklaakakku. Näiden lisäksi piparikinuski- ja rommi-suklaa macarons-leivoksia ja karpalo-valkosuklaacookieita.

 

Kaikkia jouluruokiamme ja leivonnaisiamme voi tilata useammassa erikokoisessa tilauskoossa, joten herkkuja löytyy, niin pienempiin kuin suurempiikin joulun viettoihin. Jos lomakkeelta ei löydy sopivaa kokoa, kannattaa sitä kysyä erikseen.  Jouluruoat ja -herkut tulee tilata 11.12.23 mennessä ja valmiit tuotteet noudetaan 22.12.23 klo 7-15 Butikilta. Tästä voit ladata jouluherkkujen tilauslomakkeen Jouluruokien tilauslomake 2023 itsellesi ja palauttaa sen täytettynä sähköpostitse tilaus@leivosbutik.fi tai Butikin toimipisteisiin Sorastajantie 2: teen tai O.K Auto Jyväskylän yläkerran Butkille Kuormaajantie 5:teen. Lisätietoja jouluruokien tilaamisesta saa myös puhelimitse 0503060014 tai Ota yhteyttä-lomakkeella.

 

 

 

 

Töihin Butikin juhlapalveluun! Catering-alan töitä tarjolla

Lounas & Leivos Butik etsii joukkoonsa catering-alan ammattilaisia jo kesän juhlakeikoille.

Juhlapalvelumme hoitaa vuosittain satoja juhlatilaisuuksia yritysjuhlista häihin ja vieras määrät juhlissa vaihtelee 10-400 hengen välillä. Haluamme tarjota asiakkaan tilaisuuksiin ja juhliin sen viimeisen silauksen, pisteen iin päälle.  Käytämme juhlissa omia keikkatyöntekijöitä taataksemme asiakkaillemme laadukasta palvelua ja samalla haluamme luoda työntekijöillemme hyvät puitteet loihtia ihania juhlia, joissa viihtyvät niin asiakas, vieraat kuin työntekijätkin.

Etsimme tiimimme kokenutta catering-alan henkilöä, joka taitaa palveluammatin kikat ja hoitaa iloisesti tarjoilun juhlissa kuin juhlissa. Suurin osa tilaisuuksista ajoittuu viikonlopuille ja päivien pituudet vaihtelevat.

Kuulostaako hyvältä ja kiinnostaako sinua lisätienestit Butikin Pitojen yhtenä luottopakkina?

Laita vapaamuotonen hakemus tilaus@leivosbutik.fi tai kysele lisätietoja numerosta 050-3060014 arkisin klo 13-15.

Miten juhlia ja huomioida sankaria korona-aikana? 2/2

Lapset ja aikuisetkin rakastavat, kun heitä huomioidaan yllättäen. Pienillä jutuilla saa yllätettyä rakkaimmat ja kaikille hyvän mielen. Olisiko nyt aika kaivaa kaapista harvemmin käytössä olevat kahvikupit? Kattamalla pöydän kauniisti serviettien ja kukkien kera, hyvä mieli leviää aivan huomaamatta. Näin voi huomata, että ehkä vähän arkisetkin asiat ovat tärkeitä. Lapsia on helppo ilahduttaa laittamalla tarjottavat esille vähän eri tavalla; Popcornit voi kaataa legoista kasattuun kulhoon tai dippikasvikset leluveneen kyytiin. Salaattikulhon reunalla voi roikkua supersankarihahmo tai Pet Shopit voivat olla lautasliinan pidikkeinä. Lasten lelulaatikoihin vilkaisu saattaa antaa yllättävänkin helposti ideoita. Pestyjä legoukkoja voi käyttää kuppikakkujen koristeena ja hevosfiguurit ja niihin liittyviä hoitotarvikkeet sopivat kakun koristeiksi. Näin saadaan helposti huomioitua juhlasankarin toiveet ja lempiaiheet.

Koristelujen ideoinnissa pääsee hyvin alkuun, kun käyt kaupan karkki- ja leivontahyllyllä. Moniin teemoihin löytyy hauskoja juttuja jo valmiina ja kun päästää mielikuvituksen valloilleen, löytyy monesti jo kotoa kaikkea sopivaa. Jalkapallo-, koris- ja lätkäfaneille löytyy karkkihyllyistä purkkapalloja ja ”salmiakkikiekkoja” valmiina. Monia eläinhahmoja ja pinnalla olevia suosikkijuttuja löytyy myös kauppojen leivontaosastoilta. Somea kannattaa myös hyödyntää ideointiin. Esimerkiksi Oreo-kekseistä saa hauskoja silmiä tai korvia leivonnaisiin helposti.

Blogisarjan toisessa osassa leivomme helppoja uunidonitseja, joista loihditaan yksisarvisia, monstereita ja vähän vanhemallekin juhlijalle sopiva donitsikakku. Nämä koristellut donitsit onnistuvat myös kaupan valmiista donitseista, jollei leipominen ole lähellä sydäntä tai haluat helpottaa juhlavalmisteluja.

Donitsi

Donitsit 12kpl

Itse tehdyt donitsit ovat helppo ja nopea valmistaa donitsipellillä kotona. Ohje on helposti muokattavissa gluteenittomaksi ja/tai maidottomaksi. Voit myös ostaa donitseja valmiina kaupasta pullaosastolta tai pakastealtaasta.

Raaka-aineet:

3dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta esim. Virtasalmen viljatuotteen Pullajauhoseosta

1dl sokeria

2tl leivinjauhetta

1tl kardemummaa

1/2tl suolaa

1kpl kananmuna

1,5dl maitoa tai kasvipohjaista maitojuomaa

0,5dl rypsiöljyä tai mietoa oliiviöljyä

50g voita tai margariinia voiteluun

200g suklaata kuorrutukseen (leivontakaupoista löytyy myös pomadaa, jonka voi sävyttää haluamansa väriseksi)

Nonparelleja ja/tai strösseleitä koristeluun (varmista että koristeet ovat gluteenittomia ja maidottomia, jos valmistat donitseja eritysruokavalioita noudattaville)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Mitta leivontakulhoon kananmuna, maito ja öljy. Lisää kuivat aineet nestemäisten joukkoon sekoittaen voimakkaasti. Voitele donitsipelti sulatetulla voilla tai margariinialla ja säästä loput.

Donitsi

Pursota taikina donitsipelteihin, niin että säännöstelet taikinaa sulkemalla massapussin suuaukko pursotusotteella. Taikinaa voi muuten valahtaa liikaa yhteen donitsiin. Täytä jokainen pellin rinkula, niin että taikinaa on puoleen väliin saakka. Paista donitseja 8min ja testaa puutikulla onko donitsit kypsiä. Kypsistä donitseista ei jää puutikkuun taikinaa. Voitele samalla voilla tai margariinilla donitsit päältä. Jatka paistamista tarvittaessa aina 2 minuuttia kerrallaan, niin että donitsit ovat kypsiä. Jäähdytä ja kumoa donitsit leivinpaperin päälle. Uunidonitsi

 

Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä kapeassa kulhossa välillä sekoittaen tai jos hankit pomadaa valmista ja sävytä se paketin ohjeen mukaan. Ota donitsista hyvä ote ja dippaa suklaaseen puoleen väliin saakka. Valuttele ylimääräiset suklaat kulhoon ja laske donitsi leivinpaperille. Kuorruta kaikki donitsit ja ripottele koristeet donitsien päälle, kun kuorrute on vielä sulaa.

Kuorrutus

Huom. jos aiot valmistaa yksisarvisdonitseja, niin koristeet kannattaa tehdä kuivumaan etukäteen ja samalla kun kuorruttaa donitsit, kannattaa liimata hieman pehmeään kuorrutteeseen korvat ja sarvi, jolloin erillistä kiinnittämistä ei tarvita.

 

DonitsihahmotDonitsit

Donitseista voi helposti tehdä hauskoja hahmoja lisäämällä niille silmät tai korvat. Tässä muutama vinkki donitsihamoihin, joihin tarvitset valmiita silmiä ja/tai sokerimassaa eri väreissä.

 

Itse tehdyt silmät

Pyörittele valkoista sokerimassasta pieniä samankokoisia palloja tarvittava määrä. Litistä pallot ja asettele tomusokeroidulle pöydälle tai leivinpaperin päälle. Pyörittele mustasta sokerimassasta pienen pieniä palloja valkoisten ympyröiden sisään. Asettelemalla mustat pallot eri kohtiin valkoisia ympyröitä saat silmistä ilmeikkäitä.

 

 

 

MonsteritMonsteri

valkoista sokerimassaa

tomusokeria

silmiä

4 palaa valkosuklaata

kaulin

Valmista ensin  haluttu määrä silmiä monstereille. Seuraavaksi valmistetaan hampaat. Kaulitse valkoisesta sokerimassasta pieni levy tomusokeroidulla pöydällä. Leikkaa terävällä veitsellä 0,5cm paksuisia nauhoja levystä. Pätki nauhat 2-3cm pätkiin ja leikkaa saksilla tai veitsellä toinen laita sahalaidaksi. Sulata valkosuklaata mikrossa miedolla lämmöllä useasti sekoittaen sulatuksen aikana. Liimaa suklaalla donitsin reiän alapuolelle hammasrivi. Lopuksi liimataan suklaalla silmät monstereille.Monsteridonitsi

 

YksisarvisetYksisarvinen

6kpl cocktailtikkuja, leikattuna kahteen osaan.

sokerimassaa kahta eri väriä

tomusokeria

kaulin

Ensin valmistetaan yksisarvisten sarvet. Ota kahden väristä sokerimassaa ja pyöritä molemmista oikein ohuet tangot. Kieputa tangot yhteen, niin että värit muodostavat samanlaisen kuvioinnin kuin polkkakepeissä. Tankoa tarvitaan yhteensä noin 40cm. Kauniimman kuvioinnin saa, kun valmistaa useamman lyhyemmän tangon esim. 4 x 10cm. Leikkaa tangoista 3cm pituisia pätkiä 12kpl. Ota puolikas cocktail tikku ja työnnä tikku puoliksi pienen tangon sisään. Muotoile yksisarvisen sarven toinen pää suipoksi sormien välissä tai pöytää apuna käyttäen. Laita sarvi kuivumaan leivinpaperin päälle vähintään vuorokaudeksi, kostealla kelillä 2-3 vuorokaudeksi.

Yksisarvinen

 

Kauli toista sokerimassaa tomusokerin avulla pöydällä ohueksi levyksi. Leikkaa terävää veistä apuna käyttäen massasta pieniä kolmioita esim. 2cm x 2cm. Halutessasi korvien sisään toista väriä, voit kaulia toisesta väristä myös ohuen levyn ja leikata pienempiä kolmioita esim. 1cm x 1cm. Liimaa pienemmät kolmiot tipalla vettä isomman kolmion keskelle. Muotoile kolmioista kuperia korvia ja aseta korvat kuivumaan leivinpaperille. Korvia voi tukea keittiövälineiden avulla. Sokerimassa kostuu helposti jääkaapissa, joten donitsien koristelu kannattaa tehdä vasta tarjoilupäivänä.Yksisarvinen

 

 

 

Tuhatjalkainen

Kaksi pientä tikkaria tai kaksi cocktailtikkua ja kaksi pyöreää hedelmäkarkkia

Kaksi silmiksi sopivaa koristetta tai karkkia esim. täytelakuviipaleet

pala sulatettua suklaata

Pienelle juhlijalle valmistat helposti näyttävän tuhatjalkaisen halkaisemalla donitsit ja laittamalla puolikkaat kiemurtelevaan jonoon vieriviereen. Ensimmäinen donitsin puolikas on tuhatjalkaisen pää, johon liimataan sulalla suklaalla silmät ja laitetaan tuntosarviksi tikkarit tai cocktailtikut, jonka päissä on hedelmäkarkit. Tuhatjalkainen

 

Donitsikakku

 

Isommallekin juhlijalle maistuu donitsikakku. Lado donitsit lautaselle, niin että alimmassa kerroksessa on 5 donitsia, toisessa 4 ja päällimmäisessä 3. Mitä enemmän donitseja sen näyttävämpikakku. Voit koristella kakun karkeilla, kukilla, kynttilöillä tai vaikka popcorneilla. Donitsikakku

Jos vinkeistämme huolimatta jauhopeukaloa ei syyhytä, me Butikilla valmistamme kaikki leivonnaiset ja muut juhlatarjottavat juuri teidän toiveidenne mukaan. Ota yhteyttä ja suunnitellaan juuri teille mieluisat tarjottavat juhliinne.

 

 

Miten juhlia ja huomioida sankaria korona-aikana? 1/2

Koronaa tai ei, kuukaudet vierivät ja vuoden kiertokulkuun liittyen syntymäpäivät ja muut merkkipäivät lähestyvät. Viime vuonna pandemian vuoksi juhlia lykättiin ja tänä vuonna voidaan todeta, että juhlat jäävät juhlimatta, jollei keksitä uusia tapoja juhlia. Etenkin lapsille on vaikeaa, kun vuoden tärkeimmät ja odotetuimmat juhlat on peruttu. Nyt tarvitaan aikuisilta jo vähän mielikuvitusta, miten juhlat järjestetään. Voisiko juhlat viettää ulkona talviriehana? Olisiko mahdollista pelata jotain peliä etänä? Voisiko lastenkutsut järjestää, niin että ystävät soittavat vuorollaan sankarille videopuhelun tai kenties liikunta-alan yrittäjä pitäisi lapsille Zoomissa kisailuja. Lapsilla on hyvä mielikuvitus ja he eivät yleensä kaipaile kalliita juhlia sisäleikkipuistoissa, vaan monesti juhlien kohokohta voi olla esimerkiksi nallen näköinen jäätelöannos. Lapset kannattaa ottaa mukaan juhlien suunnitteluun. Usein parhaimmat ideat tulevatkin lapsilta ja lapsen ikätason huomioiden lapsi osaa huomioida toiveissa ja suunnittelussa myös koronan aiheuttamat rajoitukset.

Keräsimme kaksi osaiseen juttusarjaan vinkkejä, kuinka huomioida läheisen juhlapäivä näin korona-aikaan. Juhlasta on mahdollista tehdä ikimuistoinen, vaikka ne olisivatkin pienet ja perhepiirissä. Ohjeiden avulla myös ne, joilla keittiökapustat eivät pysy kädessä tai ne, jotka muuten vain nauttivat muusta tekemisestä enemmän, onnistuvat loihtimaan herkulliset tarjottavat.

Juttusarjan ensimmäisessä osassa leivomme vadelma-valkosuklaajuustokakkua ja koristelemme kakun kahdella tapaa.

Vadelma-valkosuklaajuustokakku

tai kaupan valmis juustokakku

10hlö/ 19cm irtopohjavuoka

Pohja:

150g digestive-, kaura- tai oreokeksejä (gluteenittomia keksejä 200g)

70g voita tai margariinia

Täyte:

400g vispikermaa

200g tuorejuustoa

200g vadelmaa

2tl vaniljasokeria

150g valkosuklaata

5 liivatelehteä

Aloita laittamalla leivinpaperi irtopohjavuoan reunan ja pohjan väliin. Leikkaa ylijäävästä paperista vuoan reunan paksuisia suikaleita. Sipaise voita tai margariinia vuoan sisäreunaan ja liimaa leivinpaperisuikaleet vuoan reunaan. Näin pidämme huolta, ettei vuoka vuoda ja että kakku lähtee kauniisti irti vuoasta eikä ota kuluneista vuoista väriä itseensä.

Kiehauta vadelmat pienen vesitilkan kanssa kattilassa, jos käytät ulkomaalaisia pakastevadelmia. Jos vadelmat ovat kotimaisia, riittää niille sulatus. Jäähdytä keitetyt vadelmat kylmässä.

Murskaa keksit leivontakoneen lapavatkaimella tai mittaa keksit muovipussiin ja paukuttele kaulimella tasaiseksi muruksi. Sulata voi tai margariini mikrossa sulaksi. Kaada sula rasva keksin murujen joukkoon taikinakulhoon hyvin sekoittaen. Painele muruseos vuoan pohjalle tasaiseksi lusikkaa apuna käyttäen. Siirrä pohja kylmään. Digestive

Mittaa leivontakulhoon vispikerma ja tuorejuusto ja vatkaa vaahdoksi. Vaahdon ei tarvitse olla kovaa, pehmeä massa asettuu kauniimmin vuokaan eikä kakun reunoihin jää tällöin koloja. Lisää joukkoon vadelmat ja vaniljasokeri. Laita liivatelehdet kulhoon ja peitä liivatelehdet kylmällä vedellä. Sulata paloiteltu valkosuklaa mikrossa pienellä teholla välillä sekoittaen. Valkosuklaa palaa helposti, joten valitse toiseksi kuumin teho ja käytä 30s sykleissä mikroa päällä. Kun liivatelehdet ovat pehmeitä, kaada kylmävesi pois ja kaada liivatteiden päälle kiehuvaa vettä vain sen verran, että liivatteet sulavat. Kaada liivate-vesiseos kuumana sulan suklaan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada kuuma liivatesuklaaseos reippaasti vatkaten kakkumassan sekaan. Tee liivatteen lisääminen reippaasti, koska jos liivate ehtii jäähtyä, se sekoittuu epätasaisesti kakkumassaan eikä kakku hyydy. Kaada kakkumassa keksipohjan päälle ja tasoita lastalla pinta. Siirrä kakku jääkaappiin 3h tai pakkaseen 1h hyytymään. Juustokakkumassa

Kakun koristelu

Kakun hyydyttyä kannattaa leivinpaperi suikaleita hieman irrotella kakkuvuoasta. Avaa sen jälkeen irtopohjavuoan reunus ja nosta se kokonaan pois. Irrota leivinpaperisuikaleet. Voit hieman veitsellä tai palettiveitsellä tasoittaa ulkoreunaa, jos siihen on tarvetta. Siirrä kakku tarjoiluvadille lastaa tai palettiveistä apuna käyttäen.

 

Karkkiöveri

Tällä hetkellä on kakkujenkin koristelussa trendinä ajatus “ennemmin överi, kun vajari”, joten karkkiöverikakku koristellaan lempikarkeilla. Kakku saa näyttää siltä, että sen päälle olisi kaadettu irtokarkkipussi. Tämä tekniikka on helppo ja nopea toteuttaa eikä jätä ketään kylmäksi. Muistathan tarkistaa karkkien raaka-aineet, jos teet kakusta gluteenittoman. Useimmat irtokarkit ja strösselit sisältävät vehnää tai ohraa.

Tarvitset:Karkkiöveri

  • Reilupussi suosikkikarkkeja
  • Karkkiremmin
  • Karkkihelminauhan
  • Vaahtokarkkeja ja grillitikku
  • Tikkareita

 

Aloita työntämällä vaahtokarkkeja grillitikkuun ja aseta vaahtokarkkitanko pystyyn kakkuun. Sen jälkeen kannattaa laittaa mahdolliset tikkarit kakkuun. Asettele karkkeja kakkuun niin, että vaahtokarkkitangon ja tikkareiden tikut jäävät piiloon. Helminauhoilla ja remmeillä saat kakkuun näyttävyyttä, kun asettelet ne niin, että ne valuvat kakun reunan yli. Osan karkeista voi myös asetella lautaselle kakun viereen.

Tyylikäs marjakoristelu ja suklaavalut

Jo pidempään on ollut muodikasta asetella kakun koristeet puolikuun muotoon vain kakun toiselle laidalle. Näin saa kauniin ja tyylikkään kakku, niin aikuisten kuin lastenkin juhliin. Tällä hetkellä kauppojen hedelmäosastoilta löytyy ympärivuoden ainakin tuoreita pensasmustikoita, mansikoita ja vadelmia. Marjojen kaveriksi sopivat myös konvehdit, marengit ja pienet macaronleivokset.

Tarvitset:

150g valkosuklaata riittä koko kakun pinnan kuorruttamiseen

2 (á 150-250g) rasiaa haluamiasi tuoreita marjoja

Mittaa paloiteltu valkosuklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata suklaa varoen miedolla lämmöllä sekoittaen usein sulatuksen aikana. Kaada suklaa pursotinpussiin ja anna jäähtyä sen verran, että suklaa on juoksevaa ja kädenlämpöistä. Liian lämmin suklaa sulatta kakun pinnan. Leikkaa pursotinpussin kärkeen pieni reikä ja testaa leivinpaperille, tuleeko suklaa sopivana nauhana ulos pussista. HyydykekakkuAloita suklaan laittaminen kakkuun ulkoreunalta. Valuta suklaata tippa kerrallaan kakun reunaan haluamasi matkan verran. Ohjeen mukainen määrä suklaata riittää koko kakun kuorruttamiseen. Suklaan ollessa vielä sulaa kakun reunoilla voit pursottaa loput valkosuklaat kakun päälle aloittamalla keskeltä ja etenemällä kohti reunoja. Laita kakku kylmään, jotta suklaa jähmettyy hieman.

 

Aloita asettelemaan marjoja puolikuun muotoon ja lisäile marjoja myös toisten päälle. Osan mansikoista voi halkaista ja asetella ne leikkauspinta näkyviin marjakuun eri kohtiin. Marjoilla on myös helppo peittää tietty kohta, jos esimerkiksi suklaareunus ei jossain kohtaa miellytä silmääsi.

Hyydykekakku

Jollei pakastekakut tai itse leipominen innosta, niin aina voi kakut ja muut herkut pienellekin juhlaväelle tilata Butikilta. Tilaa herkut nettisivuiltamme, sähköpostitse tilaus@leivosbuti.fi tai puhelimitse 0503060014.

 

KarkkikakkuJuttusarjan toisessa osassa reseptit nopeisiin uunidonitseihin sekä niiden erilaisiin koristelutapoihin.

 

TAKE AWAY-LOUNASTA TARJOLLA SULUN AJAN

Hallitus päättänyt ravintoloiden sulkemista 9.3-28.3 väliseksi ajaksi. Myymme tämän kolme viikkoa lounasta mukaan normaalein lounasajoin sekä Sorastajantiellä ma-pe klo 10-14, että O.K Autolla ma-pe klo 10.30-13. Lounasta voi tilata etukäteen pakattuna numeroista Butik 0503060014 ja O.K Auton Butik 0503834540 tai annoksen voi vain tulla hakemaan toimipisteiltä ilman ennakkotilausta. Noutopöytä on auki ja annoksen saa myös pakata itse. Lisää tietoa Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta

Katso lounaslistat täältä!

Olemme koko Koronan ajan tehostaneet ravintolatilojen siivousta ja hygieniaa. Henkilökuntamme käyttää maskeja, käsidesiä ja suojakäsineitä. Noutopöydän siisteydestä pidämme erityistä huolta ja ottimet vaihdetaan todella usein. Meillä voit maksaa myös lähimaksulla, MobilePaylla ja useilla lounasmobiilisovelluksilla.

Tervetuloa hakemaan lounasta mukaan!

Maanataina 8.3 lounasta tarjolla normaalisti!

Eduskunnan odotetaan päättävän ravintoloiden sulkemisesta tänään maanantaina. Lain eteneminen eduskunnassa ei edennyt hallituksen toivomalla nopeudella, joten aiemmin ilmoitetun sulun alku viivästyi.

Tarjoilemme lounasta normaalisti tänään maanantaina 8.3. ja siirrymme take away-annosten myyntiin, kun eduskunta on saanut lain voimaan ja presidentti on sen vahvistanut sekä tiedottaneet yrittäjille sulun laajuudesta ja toimintaohjeista.

Pidämme erityistä huolta ravintolatilojen ja henkilökunnan hygieniasta. Henkilökuntamme käyttää maskia, kassoilla on pleksit ja vaihdamme noutopöydän ruokien ottimia tiuhaa tahtia.

Tervetuloa lounaalle!

 

Pitkiä pellavia ja hienoja hamppuja! Pakkaspäivän lämmittäjät arkeen ja juhlaan Butikin tapaan!

Me Lounas & Leivos Butikilla valmistamme ruokaa täydellä sydämellä asiakkaiden toiveet huomioiden. Keittiömme periaate on tarjota ruokaa, jonka takana voimme ylpeänä seisoa. Valikoimamme perusta koostuu rehdistä kotiruuasta ja ne on rakennettu sekä omista että asiakkaidemme suosikkiruokalajeista. Perinteisen suomalaisen makumaailman lisäksi meillä on ollut ilo tarjota mausteisempia ruokalajeja, joiden juuret ylettävät Indonesiaan saakka. Me teemme sen, mitä me osaamme parhaiten ja annamme oman arvonsa muille ruokapaikoille, kuten esimerkiksi pikaruokapaikoille. Joskus tekee mieli pitsaa tai burgeria ja se on ihan ok. Kaikille riittää omat kävijänsä ja kuka sitä jaksaakaan aina samassa paikassa lounastaa. Meidän vahvuutemme on hyvä, maistuva, tuoreista raaka-aineista valmistettu kotiruoka ja tämä saakin asiakkaat palaamaan patojemme ääreen.

Tuoretta ja maistuvaa

Raaka-aineet valitsemme samalla periaatteella kuin ruokalajimme. Niiden on maistuttava myös itselle. Me itse emme halua lounaspöydässä noukkia nahistuneita salaatteja ja lötköjä pakastevihanneksia. Siksi emme tarjoa niitä asiakkaillemmekaan. Suurin osa kasviksista saapuukin meille kokonaisina. Ne maistuvat parhaimmilta, säilyvät pidempään ja samalla ovat edullisempi vaihtoehto kuin valmiiksi pilkotut. Lihat ja kalat hankitaan yksityisestä lihapalvelusta, jonka kanssa yhteistyö sujuu mutkattomasti. Jos haluamme valmistaa yön ylihaudutettua härkää, lihakauppias tilaa meille siihen sopivat ruhon osat ja pilkkoo ne meille noutopöytään sopivaan muotoon.

Oikeanlaisella maustamisella haluamme korostaa näiden mainioiden raaka-aineiden makuja. Käyttämiemme mausteiden valikoima on suuri ja valmiita mausteseokset olemme hylänneet jo alkuunsa. Uskomme, että puhtailla ja selkeillä mausteilla ruoka on aidon makuista ja näin ollen osaamme kertoa asiakkaalle, mitä ruoka oikeasti sisältää. Kehittelemme ja muokkaamme lounaslistaamme usein ja otamme aina mahdollisuuksien mukaan huomioon asiakkaiden esittämät toiveet.

Pakkaspäivän lämmittäjät Butikin tapaan

Näin keskellä lumisinta talvea olemme valinneet teille pakkaspäivien lämmittäjiksi sekä henkilökuntamme että asiakkaidemme suosikkikeitot. Lähestyvän laskiaisen kunniaksi tarjolla on myös leipurimme vinkit herkullisiin laskiaispulliin. Laskiaissunnuntai osuukin tänä vuonna ystävänpäivälle, joten tuunasimme laskiaispullan myös ystävänpäivään sopivaksi. Tämä vaaleanpunaisella moussella täytetty pulla sopii myös niille, jotka eivät kermavaahdosta välitä. Niille, jotka haluavat siirtyä suoraan mäenlaskusta nautiskeluun, suosittelemme kysymään tarjousta Butikin herkullisista ruoista ja laskiaispullista kotiin vietäväksi. Ota yhteyttä!

Savuporokeitto 4-6hlö

Tämä täyteläinen ja maukas keitto on ollut asiakkaidemme suosikki niin lounaalla kuin juhlissakin. Tämän keiton perustana ovat maukkaat juurekset ja savuporo, joiden liittoa vahvistetaan sulatejuustolla ja kermalla. Tämä keitto sopii myös niille, jotka eivät syö perunaa tai muuten haluavat välttellä suurta määrää hiilihydraatteja.

Raaka-aineet:

500g porkkanaa

400g lanttua

300g palsternakkaa

0,5 purjo tai 1 sipuli

2kpl punaista paprikaa

1tl ruohosipulia

1tl persiljaa

1/4tl rouhittua mustapippuria

1tl suolaa

200g yrttituorejuustoa

4dl ruokakermaa

150g savupororouhetta tai kylmäsavustettua poronpaistia kuutioituna

Kuori juurekset ja lohko kaikki suunnilleen samankokoisiksi paloiksi. Keitto soseutetaan, joten palat voivat olla tässä vaiheessa suuria. Kuori ja pilko purjo tai sipuli. Laita juurekset ja sipuli teräskattilaan. Lisää vettä niin, että juurekset peittyvät. Keitä kaikki kypsiksi. Juuresten koosta riippuen tämä vie 30 minuuttia. Lisää loppuvaiheessa mausteet ja paprikan puolikkaat, joista siemenet ja kanta ovat poistettu. Kaada suurin osa keitinvedestä leivontakulhoon ja soseuta kasvikset sauvasekoittimella. Lisää joukkoon tuorejuusto ja kerma. Soseuta kaikki tasaiseksi sauvasekoittimella. Ylijääneellä keitinvedellä keittoa voi ohentaa sopivan paksuiseksi. Lisää lopuksi liha ja lämmitä keitto. Muista maistaa, että keitossa on sopivasti mausteita!

Perinteinen hernekeitto 6hlö

Butikilla tarjotaan perinteistä itsetehtyä hernekeittoa joka toinen torstai ja aina pannukakun kanssa. Tämän keiton suosio yllättää meidät edelleen ja osa asiakkaista on toivonutkin keittoa joka torstaille. Mutta koska tämä suomalaisten suosikkikeitto jakaa myös mielipiteitä, niin annettakoon sen vihaajille yksi vapaa viikko. Hernekeitto on erittäin helppo valmistaa, mutta se vaatii hieman ennakkovalmistelua ja aikaa. Hernekeitto kannattaa ennakkovalmistella jo edellisenä iltana, niin keiton haudutusaika lyhenee lähes puoleen.

Raaka-aineet:

3l vettä

500g kuivattuja herneitä

3l vettä

2tl meiramia

1tl rouhittua mustapippuria

1tl suolaa

2rkl sinappia tai maun mukaan

400g jauhelihaa tai muuta sopivaa keittolihaa

Kaada kuivatut herneet 5l:n kattilaan ja kaada  3 litraa vettä herneiden päälle ja anna liota yön yli huoneenlämmössä. (Jos tämä vaihe unohtui, kaada herneiden päälle kiehuvaa vettä ja pidennä haudutusaikaa puolella.) Kaada liotusvesi herneistä pois ja lisää kattilaan tilalle uutta vettä, niin että herneet peittyvät reilusti. Lisää myös pieneksi kuutioitu sipuli ja kuivat mausteet kattilaan. Laita kattila liedelle ja levy kuumimmalle vaihtoehdolle. Kun keitto kiehuu kunnolla, laske levyn lämpötilaa. Hyvä lämpötila on semmoinen, että keitto kuplii, muttei pala pohjaan. Jatka keiton hauduttelua 1,5-2h. Sekoita keittoa välillä ja lisää vettä tarvittaessa. Keiton kiehuessa paista jauheliha pannulla ja mausta se mustapippurilla ja suolalla. Kun herneet alkavat hajota ja liemi alkaa muuttua sakeammaksi lisää joukkoon jauheliha ja jatka hauduttelua 0,5h tai niin kauan, että keitto on sopivan paksua. Lisää lopuksi sinappi ja tarkista suolan määrä. Tämä keitto vaan paranee uudelleen lämmittäessä.

Kookos-linssikeitto 4hlö

Butikin kokki suosittelee perinteisten hernekeiton sijaan myös testaamaan Kookos-linssikeittoa. Tämä mausteinen keitto sopii lämmittämään pakkaspäivän touhujen keskellä. Tämä keitto valmistuu nopeasti ja ennen ulkoilua suikaloidut kasvikset kypsyvät punaisten linssien kanssa nopeasti nälkäisten lautasille.

Raaka-aineet:

1 keskikokoinen punasipuli

2 valkosipulin kynttä

2rkl rypsi- tai oliiviöljyä

1tl currya

1tl kurkumaa

4 isoa porkkanaa

1tl suolaa

0,5tl rouhittua mustapippuria

1tl persiljaa

2 paprikaa

1 keskikokoinen kesäkurpitsa

1dl punaisia linssejä

400g kookosmaitoa

Kuori porkkanat ja suikaloi ne. Suikaloi myös paprika ja kesäkurpitsa. Kuutio tai suikaloi punasipuli sekä paloittele valkosipulit. Kaada öljyä kattilaan ja lisää kurkuma sekä curry sekä sipulit. Kuullota sipuleita ja mausteita pienellä lämmöllä 5 minuuttia. Lisää porkkanasuikaleet ja vettä niin että porkkanat peittyvät reilusti. Lisää suola, pippuri ja persilja. Anna kiehua hiljalleen 10 min, niin että porkkanat ovat melkein kypsiä. Lisää kylmällä vedellä huuhdotut linssit ja paprika. Keitä hiljalleen 5 minuuttia. Lisää lopuksi kesäkurpitsa ja kookosmaito ja kiehauta keitto. Tarkista maistuuko mausteet sopivasti ja nauti!

Liu Lau Laskiaista!

Uusille leipurikondiittoreille tulee aina yllätyksenä, miten kotileipureita ohjeistetaan leipomaan pulla aivan eri tavalla kuin koulussa. Tässä leipurimme vinkit pehmeisiin ja kuohkeisiin laskiaispulliin. Parhaan lopputuloksen saat tehokkaalla leivontakoneella ja lyhentämällä taikinan kohotusaikaa. Lyhyellä kohotusajalla taataan, ettei hiivan teho ehdi loppua ennen uunia.

Laskiaispullat 20-25kpl

Raaka-aineet:

5dl vettä

50g hiivaa

2 ¼ dl sokeria

2 kananmunaa

1rkl kardemummaa

2tl suolaa

200g huoneenlämpöistä voita

1300g vehnäjauhoja

1 kananmuna voiteluun

raesokeria ja/tai mantelilastuja koristeluun

Hillotäyte:

5dl vispikermaa

1rkl sokeria

1tl vaniljasokeria

400g vadelmahilloa

tomusokeria koristeluun

Mantelitäyte:

5dl vispikermaa

1rkl sokeria

1tl vaniljasokeria

150g mantelimassaa

(Karvasmanteliaromia tai -likööriä)

0,5dl vispikermaa

Mansikka-nutellatäyte:

3dl vispikermaa

150g tuorejuustoa

150g pakaste mansikkaa

1rkl sokeria

1tl vaniljasokeria

1prk Nutellaa tai muuta suklaapähkinälevitettä

Taikina

Mittaa kädenlämpöinen vesi leivontakulhoon ja liota hiiva sekaan. Lisää sokeri, kananmunat, kardemumma, suola ja lähes kaikki jauhot ja vaivaa taikinaa reippaasti. Tässä vaiheessa lisätään huoneenlämpöinen voi. Voin tulee olla niin pehmeää, että sormi painautuu siihen helposti, mutta ei ole kuitenkaan juoksevaa. Jatketaan taikinan vaivaamista. Jos taikina tarttuu vielä kulhoon, loput jauhot on hyvä lisätä mukaan. Taikinaa vaivataan reippaasti 10-15min. Taikinan tulisi vaivaamisen jälkeen olla kimmoisa, pehmeä ja sen ei tulisi tarttua leivontakulhoon. Valmis taikina kaadetaan pöydälle ja peitetään muovilla, ettei taikina pääse kuivumaan. Auki leikattu muovipussi sopii tähän hyvin. Taikinan annetaan levätä 15min.

Muotoilu

Jaa taikina kahteen osaan ja alusta taikinoista suuret pallot. Tässä vaiheessa on tarkoitus hajottaa isot ilmakuplat taikina sisältä. Laita toinen taikinapalloista muovin alle ja muotoile toisesta noin 40cm pitkä tanko. Jaa taikina veitsellä tai taikinaraapalla ensin puoliksi ja sitten molemmat puolet 5 osaan. Muotoile pyörittämällä 10 pyöreää pullaa ja laita nämä suoraan pellille liinan tai muovin alle. Tee toiselle taikinapallolle sama käsittely. Seuraavana vuorossa on kohotus. Laita uuni lämpenemään 50 asteeseen ja uunin pohjalle pieneen kulhoon kiehuvaa vettä. Työnnä pullapellit (ilman muovia tai liinaa) uuniin ja annan pullien kohota noin 20min. Tarkasta uunin lämpö vielä kädellä, kun laitat pullat uuniin. Uunin tulee olla hieman kostea ja lämmin, mutta ei kuuma. Optimaalinen kohotuslämpötila on noin 40 astetta. Kohotuksen loppuvaiheilla on hyvä painaa hellästi pullaa sormella. Jos painauma nousee ylös hanakasti, voi kohotusta jatkaa. Jos painauma tasoittuu hyvin hitaasti, pullat voi ottaa uunista ja laittaa uuni kuumenemaan 220 asteeseen tai kiertoilmauuni 200 asteeseen. Anna pullien kohota muovin alla vielä 10 minuuttia uunin lämmetessä. Voitele pullat huolellisesti kananmunalla joka puolelta ja ripottele päälle raesokeri ja/tai mantelilastuja. Paista uunissa 10-12 minuuttia. Halkaise pulla vasta, kun ne ovat jäähtyneet, niin saat kauniimman lopputuloksen.

 

Täytteen valmistaminen
Hillo & kermavaahtoLaskiainen

Pursota tai lusikoi halkaistun pullan päälle vadelmahilloa. Vaahdota ja mausta vispikerma. Vaahto on sopivaa, kun kuvio jää vatkatessa kerman pintaan, mutta ei repeile. Lusikoi tai pursota kermavaahto pullien väliin ja nosta kannet päälle. Jos käytät pursotinpussia ja tyllaa, niin hyvä tyllan koko on 10-12 Ripottele tomusokeria pullien päälle ja nauti!

Manteli & kermavaahto

Laita mantelimassa leivontakulhoon ja notkista mantelimassa kerman avulla tahnaksi. Jos haluat vahvistaa mantelin makua lisää karvasmanteliaromia tai -likööriä tahnaan, mutta vähennä kermaa notkistus vaiheessa hieman, ettei täytteestä tule liian löysää.  Pursota tai lusikoi mantelimassa pullan päälle. Vaahdota ja mausta vispikerma. Vaahto on sopivaa, kun kuvio jää vatkatessa kerman pintaan, mutta ei repeile. Lusikoi tai pursota kermavaahto pullien väliin ja nosta kannet päälle. Ripottele tomusokeria pullien päälle ja nauti!

Mansikka & Nutella

Mittaa jäiset mansikat ja sokeri sekä tilkka vettä kattilaan. Keitä mansikoita noin 20min tai niin kauan, että liemi paksuuntuu selvästi ja lopputulos on hillomainen. Jäähdytä mansikat kylmässä. Mittaa leivontakulhoon tuorejuusto ja vispikerma ja vaahdota kovaksi vaahdoksi. Lisää lopuksi mansikat ja vaniljasokeri ja maista onko mousse sopivan makeaa. Notkista pähkinäsuklaalevitettä lusikalla purkissa ja pursota tai annostele kahden teelusikan avulla lusikalliset halkaistuille pullille. Pursota tai lusikoi mansikka moussea pullien väliin ja nosta kannet päälle. Ripottele tomusokeria pullien päälle ja nauti!

Herkullisia pakkaspäiviä! Butikilta voit tilata leivonnaisia ja ruokaa myös kotiin, kysy lisää Butikilta 

Laskiainen

 

Joulun tuoksua ja tunnelmaa Butikin piparitaloilla

Butikilla aloitetaan joulufiilistelyt hyvissä ajoin piparitaikinan leipomisella ja piparitalojen rakentelulla. Tänä vuonna Marjo valmisti asiakkaiden ostettavaksi piparitaloja kaarevilla katoilla ja ihanilla koristuksilla sekä minitaloja, jotka toimivat lyhtyinä. Pimeän tullessa voit napsauttaa omaan taloosi jouluvalot päälle ja nauttia jouluntunnelmasta. Täysin käsityönä tehtyjä taloja teemme vain rajoitetun erän, joten Ota Yhteyttä ja varaa omasi. Talojen lisäksi teemme piparikuusia, jotka ovat joka vuosi suosittuja viemisiä ystäville ja sukulaisille.

Piparitalo

 

 

Piparkakkutalo jouluvaloilla 50€/kpl

Piparkakkulyhty ledikynttilällä 30€/kpl

Piparkakkukuusi 15€/kpl

 

Raaka-aineet: laktoositon voi, sokeri, kananmuna, siirappi, kaneli, inkivääri, neilikka, pomeranssinkuori, ruokasooda, vehnäjauho

 

Oman jauhopeukalon syyhytessä voit lukea tästä muutaman kondiittorin ohjeen piparitalon leivontaan. Kauniin piparitalon ja maistuvien piparien pohja on tietenkin herkullinen taikina. Piparitaikinan teko ei ole vaikeaa tai työlästä ja pieni ennakkosuunnittelu tekee siitä jopa helppoa. Taikina kannattaa esivalmistaa jo leivontaa edellisenä päivänä tai vaikka paria päivää ennen.

 

  1. Pakkaa piparitaloseikkailuun mukaan luovuttaa ja kärsivällisyyttä
  2. Kaulitse piparitaikina kunnolla jauhotetulla pöydällä.
  3. Leikkaa talon osat suoraan leivinpaperin päällä. Tällöin osia ei tarvitse siirrellä ja ne eivät väänny.
  4. Jäähdytä osat paiston jälkeen hyvin. Vältyt katkenneilta seiniltä ja kattopaloilta.
  5. Valmista tarpeeksi paksu kuorrute.
  6. Koristele ennen talon kasaamista.
  7. Anna koristeltujen osien kuivua yön yli.
  8. Isomaltoosina avulla saat kasattua kestävän talon ja saumat ovat kirkkaat.
  9. Koristelu- tai kasausvaiheessa poikki napsahtaneet talon osat voi liimata kasaan isomaltoosilla tai sokerilla. Pikeerillä voi peittää sauman jälkikäteen.
  10. Jouluvaloilla saat talosta näyttävän. Valot kannattaa laittaa talon sisään jo kasausvaiheessa.
  11. Viimeistele talon saumakohdat kuorrutteella.

 

Tässä Butkilla käytössä oleva piparitaikinan ohje, joka on tarttunut Annan ja Marjon matkaan leipuri-kondiittoriopinnoista. Tällä ohjeella leivot ison piparitalon ja aluslevyn talolle sekä muutaman piparin syötäväksi. Itse leivomme taikinat aina painomittoina, mutta jos kotoa ei löydy tarkkaa vaakaa olemme laskeneet ohjeen myös tilavuusmittoina sulkeisiin. Talon koristelu ja kasaaminen kannattaa ajoittaa kahdelle eri päivälle.

Piparitaikina:

300g voita

240g (hieman vajaa 3dl) sokeria

60g (1kpl) kananmunaa

135g (1dl) siirappi

5g (1tl) kanelia

3g (1/2tl) inkivääriä

4g (vajaa 1tl) neilikkaa

5g (1tl) pomeranssinkuorta

6g (1tl) soodaa

450g (7dl) vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta (esim. Virtasalmen viljatuotteen pullajauhoseosta)

jauhoja leivontaan

Piparitalo

Kiehauta siirappi ja mausteet. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Ota voi huoneenlämpöön lämpenemään hyvissä ajoin tai lämmitä mikrossa sellaiseksi, että sormi painuu voihin, mutta ettei voi ole juoksevaa. Mittaa voin sekaan sokeri ja vaahdota voimakkaasti monitoimikoneen lapavatkaimella tai käsivatkaimen vispilöillä 10-15 minuuttia koneen tehosta riippuen. Vaahdon tulisi olla kuohkeaa ja valkoista. Lisää kananmunat yksitellen koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Lisää joukkoon jäähtynyt siirappi-mausteseos. Mittaa jauhojen sekaan sooda ja lisää jauhot seokseen. Sekoita taikina tasaiseksi massaksi. Kaada taikina kelmun päälle, taputtele tasaiseksi matoksi ja kääri kelmuun. Tässä vaiheessa voit pakastaa taikinan tai laittaa sen kylmään lepäämään. Anna taikinan levätä kylmässä yön yli tai niin kauan, kunnes taikina on läpeensä kylmää.

PiparilyhtyValitse netistä mieleiset piparitalon kaavat tai suunnittele kaavat itse.

Ota taikina huoneenlämpöön lämpenemään. Jaa viileä piparitaikina useampaan palaan. Kaulitse hyvin jauhotetulla pöydällä yhdestä taikinapalasta suorakaiteen muotoinen noin 3mm paksu levy. Jaa levy uunipellille sopiviksi paloiksi. Nosta taikinalevy varoen leivinpaperilla suojatun uunipellin päälle. Asettele kaavat taikinan päälle, niin että piparitalon osien väliin jää noin 2cm väliä. Leikkaa palat ja irrota osien välistä ylimääräinen taikina veistä apuna käyttäen. Vältä osien siirtelyä ennen paistoa. Muista leikata ovi ehjänä irti yhdestä seinäpalasta. Ovi kannattaa paistaa pienempien osien kanssa toisella pellillä. Paista kiertoilmassa 180 asteessa kauniin ruskeiksi. Piparitaikina on pehmeää heti paiston jälkeen, joten talon osat tulee jäähdyttää hyvin ennen siirtelemistä. Jos talossasi on taivutettuja osia kuten katto, niin valitse ennen paistoa pyöreä purkki, jonka päälle tai sisään sujautat kattopalat suoraan uunista. Näin kaareva katto jähmettyy   muotoonsa. Leivo kaikki osat sekä piparitalon aluslevy.

 

Koristelupikeeri:

 

1 kananmunan valkuainen

tomusokeria

elintarvikevärejä

pursotinpusseja

 

Erottele valkuainen kananmunasta leivontakulhoon. Lisää joukkoon tomusokeria ja vatkaa sähkövatkaimella. Lisää tomusokeria niin kauan, että kuorrute on hammastahnamaista ja siihen jää huippuja, kun nostat vatkaimet kuorrutteesta. Halutessasi voit jakaa kuorrutteen useampaan kulhoon ja lisätä jokaiseen elintarvikeväriä tai voit käyttää pikeerin valkoisena. Laita pikeeri pursotinpussiin ja leikkaa pienen pieni reikä pussiin. Pikeeri säilyy useamman päivän huoneenlämmössä. Pursotinpussi kannattaa sulkea muovipussiin säilytyksen ajaksi, niin kuorrute pysyy pehmeänä eikä kuivu.

 

Koristele piparitalon osat ennen talon kasaamista. Lempikarkeilla ja leivontahyllyn strösseleillä saa oman näköisen talon aikaan. Anna koristeltujen talon osien kuivua huoneenlämmössä yön yli ennen talon kasaamista.

Piparitalo

Talon kasaus

Tarvitset seuraavat tuotteet ja apuvälineet:

1pss Isomaltoosia tai 500g hienoa sokeria

Puulasta

Juomalasi

 

Sulata paistinpannulla isomaltoosia tai hienoa sokeria. Isomaltoosi ei muutu tummaksi kuumentaessa, joten sillä saat kauniin kirkkaat saumat taloon. Sokeri toimii yhtä hyvin, mutta kun se kuumenee liikaa, väri muuttuu ruskeaksi ja maku voimakkaan paahteiseksi. Vältä sekoittamista. Ota piparitalon osat lähelle ja testaa mihin kohtaan alat taloa kasaamaan. Pohjalevyn alle on syytä laittaa lautanen, uunipelti tai pahvi tukemaan taloa ja helpottamaan siirtelyä. Avuksi voit etsiä kaapista lasin tai muun astia, joka voi toimia kasausvaiheessa seinien tukena. Kun isomaltoosi sulaa ja muuttuu kunnolla juoksevaksi. Laita levy pienemmälle, mutta jätä paistinpannu levylle. Isomaltoosi ja sokeri ovat todella kuumia, joten ole varovainen. Kasta ensimmäinen seinäpala alareunasta isomaltoosiin ja liimaa ripeästi alustaan. Laita lasi tueksi. Ota toinen seinä pala ja kasta pohja sekä seinän reuna, jonka liimaat ensimmäiseen seinäpalaan kiinni. Liimaa kaksi seinää yhteen ja varmista, että seinät muodostavat suunnilleen 90 asteen kulman. Näin varmistat, että talon loput seinät istuvat paikoilleen hyvin. Ennen viimeistä seinä palaa voit asetella jouluvalot talon sisään ja miettiä tuleeko johto ulos talon alalaidasta vai seinän ja katon välistä. Muista, että kuuma isomaltoosi ja sokeri sulattavat johdon helposti.  Liimaa loput seinäpalat paikoilleen ja siirry kattopaloihin. Levitä puulastalla isomaltoosia talon toisen puolen yläreunoihin. Paina kattopala paikoilleen ja katso, että harja osuu kohdilleen. Liimaa toinen kattopala paikoilleen. Lopuksi paikoilleen voi liimata mahdollisen oven ja kasata sekä liimata piipun paikoilleen. Jos käytit liimaamiseen sokeria, niin anna saumojen kuivua yön yli. Isomaltoosisaumat voi antaa vain jäähtyä ja sen jälkeen saumat voi viimeistellä pikeerillä. Saumojen kuivuttua voit siivilöidä tomusokeria lumeksi talon päälle ja halutessasi voit pakata talon sellofaaniin.